Kaikki lähti lapasesta

Muinonen Mari, Simola Suvi

Kaikki lähti lapasesta on kahden suomalaisen, kansainvälisestikin tunnetuksi tulleen neulesuunnittelijan kirja muille neulojille, niin aloittelijoille kuin pidemmälle päässeillekin.

Mari Muinonen ja Suvi Simola aloittivat neulomisen omaksi ilokseen, ryhtyivät sitten bloggaamaan lankojen ja puikkojen ihmeellisestä maailmasta, joka vei aina vain syvemmälle ja syvemmälle intohimoiseen luovaan tekemiseen. Lopulta he ovat päätyneet suunnittelemaan neuleita kansainvälisiin julkaisuihin, muun muassa Vogue Knitting -lehteen.

Kirja sisältää 22 mallia, naisille, miehille ja lapsille. Ne on laadittu siten, että aloittelevakin neuloja niistä selviää. Kirja tarjoaa kuitenkin runsaasti haastetta myös kokeneelle neulojalle epäsymmetristen palmikkokuvioiden, kirjoneuleiden sekä monipuolisten tekniikoiden parissa. Lisäksi kirjassa tarjotaan lankavaihtoehtoja mallitilkkuineen sekä vinkkejä, miten muokata neuleesta omanlainen ja omalle vartalolle sopiva.

Kirja avaa halukkaille ovet myös neulojien verkkoyhteisöön, jossa voi jakaa ajatuksiaan ja ideoitaan.

Luokitus 65.43
Sidottu, yliveto
205 × 230 mm
208 sivua
Graafinen suunnittelu Jenni Saari
ISBN 978-951-851-411-7

Hinta
37,00€
Saatavuus
Varastossa

Ostoskorisi

Ostoskorisi on tyhjä

Suosittelemme