Lontoosta

Kävin Lontoossa tutustumassa muun muassa lankakauppoihin. Suomalaiset näyttävät olevan etuoikeutettuja: meidän lankakauppamme ovat siistejä, valikoimat ovat runsaat eikä hinnoissakaan ole juuri valittamista. Sitä, mitä ei kaupan hyllyssä ole tarjolla, saa yleensä kotimaisistakin nettikaupoista. Wollmeiset, Koigut ja sen sellaiset voi sitten tilata ulkomailtakin.
Lankaostokset rajoittuivat pariin akuuttiin vyyhteen. Sukkanorot olisivat olleet halvempia kuin meillä, mutta ainakaan minä en erityisemmin ole niihin ihastunut. Neliskulmaiset sukkapuikot oli kuitenkin pakko ostaa ellei muuten niin kokeeksi. Onhan ne ihan ok, mutta ergonominen erinomaisuus ei ole ainakaan minulle vielä auennut.
Tekeillä on toinen “perinnesukkapari” ja sen toinen proto. En ole vielä ihan varma, tuleeko tuosta havittelemaani, mutta ans kattoo ny. Viikonloppuna aion tehdä soljet sukkiin, ensin pitää vain hakea rautakaupasta sopivat välineet tekemiseen. Enpä olekaan ennen takonut sukanosia
Hei!
Mä kokeilen nyt juuri noita neliskanttisia puikkoja ekan kerran, ja niin oudolta kuin tämä tuntuukin, niin taidan tykätä noista puikoista!