Olen kerinyt, pussittanut ja punninnut kauppaan tulevia lankoja. Osan langoista olen vyyhtinyt uudelleen, joskus pelkästään siksi, että olen tarkastanut langan laadun, joskus siksi, että lanka tuuletetaan, mutta osan siksi, että lanka värjätään. Odotan jännityksellä muutosleikin tuloksia! Itse en ala väripatojen kanssa hääräämään, sitä vartenhan on todellisia taitajia.

Pussitin ja punnitsin lankoja. Voi olla, että asiakaat eivät aina pidä siitä, että pitäisi ostaa erilaisia lankoja samassa pussissa, muttea en näe mieltä siinä, että esimerkiksi norokeriä pitäisi tilata 20 gramman erinä. Suurin osa langoista on  samaa laatua ja värjäyserää, sukkalangoissa on noita keränloppuja tai täyden kerän seurana aloitettu kerä, mutta aina samaa laatua.

Vuodenvaihde ei ole järkevä aika avata nettilankakauppaa. Valoa ei riitä kuvaukseen, taitoakaan ei ole vielä tarpeeksi. Uskon kuitenkin, että toisen käden lankojen ostajat tuntevat tuotteet, laitan ehkä vielä linkkejä lankavalmistajien sivuille värin tarkastamiseksi. En tähän hätään muutakaan keksi, sillä vaikka olen melko pätevä kuvankäsittelijä, en sa millään värejä oikeiksi kun kuvausolosuhteet ovat mitä ovat. Vaikka harvoinpa langat ovat kotiin tullessa muutenkaan vastanneet nettikaupassa nähtyä kuvaa täydellisesti. Itse asiassa hyvin usein tuskin lainkaan, vaikka Handun suhteen olen aina hämmästellyt hyvää vastaavuutta.

Onkohan parempaa tapaa vieroittua lankahulluudesta kuin ryhtyä kauppaamaan niitä? Luulisi, ettei esimerkiksi ihanista lähilangoista raaskisi eroon, mutta mitä vielä! Täysin höpsöt Tango-fani-kerät rupesivat houkuttamaan, niistä saisi hilpeän pienen turkin pienelle Purjehduskaverille, mutta menköön, jos joku ne haluaa! Ilun värjäämät sukkalangat laittoivat arvelemaan, onko niitä nyt järkeä myydä, mutta kerinä ne eivät lämmitä. Kummallisinta on, että juuri nyt ei todellakaan tee yhtään mieli ostaa ensimmäistäkään lankakerää tai -vyyhteä omaan käyttöön.

Mies nauraa paluitani “lankatreffeiltä” säkki kainalossa, ja toistaiseksi häntä huvittaa myös työhuoneeseen kasaantuvat lankavuoret. Ei naura kauan, ellei sopivaa myymälätilaa löydy hukumme lankoihin. Vaikka kyllähän hän jo kysyi, miten niistä päästään eroon ellei kauppa käy. “Ainahan on kirpputori”, totesin minä ja jatkoin Penelopena oloa.

Päässä pyörii nyt erilaisia ideoita jämälankojen käyttöön. Itse asiassa ihan uusi sukkasarja, mutta mistä repisin aikaa? Äkkiähän sitä piirtää, mutta kun pitäisi neuloakin. Juuri nyt tekeillä ovat 1,5 vuotta sitten siskolle luvatut Pomatomukset, koska sisko saapuu viikon lopulla Suomeen. Mikähän siinäkin on, etten saanut niitä aiemmin tehtyä? Onneksi on deadline!

Hassua muuten, että ensimmäinen sukka tästä parista on tiukempaa kuin toinen. Käsiala ei ole muuttunut, mutta Italian lämmössä lanka elää ilmeisesti eri tavalla kuin Suomen kuivassa sisäilmassa. Eivätköhän ne asetu kun kostutan ja levitän ne. Sukkia en ala pingottamaan, siinä ei ole paljon tolkkua.

Vaikka langat ovat olleet muovilaatikoissa, on niihin silti tarttunut vintin tuoksu. Ei mitenkään epämiellyttävä haju, mutta villaan kuulumaton. Tänään ulkoilutan lankoja raikkaassa pakkassäässä pihalla. Onhan villa itsestään puhdistuvaa, tuulettamista se rakastaa!

Ystävä ehdotti villanpesuainetta, sitäkin voi käyttää, mutta en usko sen olevan tarpeellista.

Kuvassa on tädin melko tuoreita ostoksia Riminiltä ja hieman vanhempaa kotimaista pässinpökkimää, ihania pehmeitä villoja. Näin, miten jokainen langanostoreissu palasi mieleen kun täti otti kerän käteensä. Langat säilövät siis myös muistoja.

Toivottavasti blogin ulkoasu ei ole liian korea, aloitin toisella sivupohjalla, mutta se ei toiminutkaan toivomallani tavalla ja vaihdoin pohjaa. En tiedä, mitä tein, mutta sain sotkettua koko homman ja heitin jo näppäimistön nurkkaan. Saunan jälkeen kuitenkin ymmärsin, missä vika oli ja sain muutamassa minuutissa asian korjattua. Veliveikkakin oli apuna blogin perustamisessa, teekkareista on joskus sentään hyötyä! Vaatii kyllä villasukkia palkaksi…